20.2.12
66. Reipas laskiaissunnuntai
Lunta pyrytti ja varpaat jäätyivät, mutta kyllä laskiaissunnuntaina on päästävä ulos reippailemaan. Onneksi tunnelmallinen Westerby Gård ja Aktiivitallin ponit tarjosivat laskiaisriehan, joten laiskuuden paholainen ei saanut tahtoaan läpi. Nauravat lapset, hyväntuulinen mies ja laskiaispulla ja kuumaa kaakaota.
5.2.12
65. Toimiva Demokratia
Lyhyesti: syy olla onnellinen:
Äänioikeus ja se, että vaalien tuloksiin voi luottaa. Jokainen suomalainen saa äänestää ketä tahtoo vapaasti ilman pelkoa, ja jokainen ääni lasketaan oikein. Kiitos Suomi ja Eläköön toimiva demokratia!
********
Ja se pidempi versio:
Vaalit: 37.4% ja vihdoinkin ohi!
Presidentinvaalit ovat vihdoin ohi. Henkilökohtaisesti tämä on ollut todella hermoja raastavaa aikaa, sillä Haaviston ehdokkuus on saanut myös homovihan nostamaan päätään. On ollut vaikeaa kuunnella järkyttäviä mielipiteitä homoista ja myönnän, että jokainen on satuttanut ja suututtanut. Siihen päälle tulleet happamat Haaviston kannattajien "hurmahenkisyyttä" kritisoivat kommentit ovat lopullisesti saaneet sappeni kiehumaan. Siihen päälle sitä huonoa omaatuntoa, katselen miten tyynen rauhallisesti Haavisto kantaa tuon kaiken ja toivoisin, että olisin minäkin samanlainen rauhallinen ja ymmärtäväinen viilipytty. En ole, ja onneksi en myöskään ole kenenkään opetuslapsi enkä edustaja. Olen kuitenkin vain minä, joka lähdin avoimin mielin etsimään omaa ehdokastani kaikkien ehdokkaiden joukosta ja valitsin tarkan harkinnan jälkeen omani. En ole sen vuoksi velvollinen vaihtamaan temperamenttiani tai persoonallisuuttani - sain äänestää mielestäni parasta ehdokasta ja sen tein. Vapaudestani äänestää ja olla oma itseni voin olla - ja olen - hyvin onnellinen.
Vihaliikettä paljon suurempi on kuitenkin ollut se suomalaisten määrä, joka on yhteisen nimittäjän innoittamana korottanut äänensä ja konkreettisesti todistanut äänestävänsä rauhan, rakkauden ja suvaitsevaisuuden puolesta - eikä epäheterous ole heidän mielestään mikään este. Joidenkin mielestä jopa mukava bonus.
Viime aikojen Suomi ei ole tuntunut ainoastaan minusta vieraalta, nyt tiedän olevani kirjaimellisesti yksi yli miljoonasta. Myös me "muut" olemme suomalaisia, ja toivon todella että media alkaa vihdoin kuunnella myös rauhan ja rakkauden viestejä sen sijaan, että nostavat ääliömäiset vihanlietsontapuheenvuorot jatkuviksi etusivun jutuiksi. Kansanedustajia on monenlaisia. Tyhmimmät jutut kuuluvat pikkukirjaimilla kirjoitettaviin ilmoitusluontoisiin asioihin, ja älykkäät ja kehittävät puheenvuorot ansaitsevat kissankokoiset otsikot. Olen onnellinen siitä, että olen löytänyt yhteisen nimittäjän niin monen suomalaisen kanssa - emme ole kaikki samanlaisia, mutta tärkeimmästä olemme samaa mieltä. Kiitos rakkaat ystävät, tutut ja tuntemattomat!
Olen onnellinen myös siitä, että tämä ei ole mikään katastrofi, ei mikään äärikonservatismin riemuvoitto. Niinistö ei ollut koskaan Haaviston täydellinen vastakohta, tässä ei valittu Hyvän ja Pahan välillä. Toivon myös, että tässä ei valittu Rahan ja Rauhan välillä vaikka siltä joskus onkin hetkellisesti vaikuttanut, ja päätän olla uskomatta näin. Olen varma siitä. Kyse oli kuitenkin vain sävyeroista. Kahdesta ehdokkaasta se toinen, se ihan ookoo ehdokas voitti. Ei se mitään. En ole haltioissani, mutta tästäkin "ihan onnellinen". Ja kuka tietää - Niinistö ehkä yllättää meidät kaikki vielä.
Nämä eivät olleet vain presidentinvaalit - Nämä olivat koko Suomen arvokeskustelut ja rohkenen väittää, että enemmistö - riippumatta siitä, kumpaa ehdokasta he äänestivät - uneksii paremmasta, vapaammasta ja suvaitsevaisemmasta tulevasta, ei vain itsensälaisille, vaan ihan kaikille ihmisille. Myös vaalien jälkeen me kaikki jatkamme kulkuamme eteenpäin tietäen toistemme olemassaolosta. Emme katoa mihinkään. Kiitos!
Äänioikeus ja se, että vaalien tuloksiin voi luottaa. Jokainen suomalainen saa äänestää ketä tahtoo vapaasti ilman pelkoa, ja jokainen ääni lasketaan oikein. Kiitos Suomi ja Eläköön toimiva demokratia!
********
Ja se pidempi versio:
Vaalit: 37.4% ja vihdoinkin ohi!
Presidentinvaalit ovat vihdoin ohi. Henkilökohtaisesti tämä on ollut todella hermoja raastavaa aikaa, sillä Haaviston ehdokkuus on saanut myös homovihan nostamaan päätään. On ollut vaikeaa kuunnella järkyttäviä mielipiteitä homoista ja myönnän, että jokainen on satuttanut ja suututtanut. Siihen päälle tulleet happamat Haaviston kannattajien "hurmahenkisyyttä" kritisoivat kommentit ovat lopullisesti saaneet sappeni kiehumaan. Siihen päälle sitä huonoa omaatuntoa, katselen miten tyynen rauhallisesti Haavisto kantaa tuon kaiken ja toivoisin, että olisin minäkin samanlainen rauhallinen ja ymmärtäväinen viilipytty. En ole, ja onneksi en myöskään ole kenenkään opetuslapsi enkä edustaja. Olen kuitenkin vain minä, joka lähdin avoimin mielin etsimään omaa ehdokastani kaikkien ehdokkaiden joukosta ja valitsin tarkan harkinnan jälkeen omani. En ole sen vuoksi velvollinen vaihtamaan temperamenttiani tai persoonallisuuttani - sain äänestää mielestäni parasta ehdokasta ja sen tein. Vapaudestani äänestää ja olla oma itseni voin olla - ja olen - hyvin onnellinen.
Vihaliikettä paljon suurempi on kuitenkin ollut se suomalaisten määrä, joka on yhteisen nimittäjän innoittamana korottanut äänensä ja konkreettisesti todistanut äänestävänsä rauhan, rakkauden ja suvaitsevaisuuden puolesta - eikä epäheterous ole heidän mielestään mikään este. Joidenkin mielestä jopa mukava bonus.
Viime aikojen Suomi ei ole tuntunut ainoastaan minusta vieraalta, nyt tiedän olevani kirjaimellisesti yksi yli miljoonasta. Myös me "muut" olemme suomalaisia, ja toivon todella että media alkaa vihdoin kuunnella myös rauhan ja rakkauden viestejä sen sijaan, että nostavat ääliömäiset vihanlietsontapuheenvuorot jatkuviksi etusivun jutuiksi. Kansanedustajia on monenlaisia. Tyhmimmät jutut kuuluvat pikkukirjaimilla kirjoitettaviin ilmoitusluontoisiin asioihin, ja älykkäät ja kehittävät puheenvuorot ansaitsevat kissankokoiset otsikot. Olen onnellinen siitä, että olen löytänyt yhteisen nimittäjän niin monen suomalaisen kanssa - emme ole kaikki samanlaisia, mutta tärkeimmästä olemme samaa mieltä. Kiitos rakkaat ystävät, tutut ja tuntemattomat!
Olen onnellinen myös siitä, että tämä ei ole mikään katastrofi, ei mikään äärikonservatismin riemuvoitto. Niinistö ei ollut koskaan Haaviston täydellinen vastakohta, tässä ei valittu Hyvän ja Pahan välillä. Toivon myös, että tässä ei valittu Rahan ja Rauhan välillä vaikka siltä joskus onkin hetkellisesti vaikuttanut, ja päätän olla uskomatta näin. Olen varma siitä. Kyse oli kuitenkin vain sävyeroista. Kahdesta ehdokkaasta se toinen, se ihan ookoo ehdokas voitti. Ei se mitään. En ole haltioissani, mutta tästäkin "ihan onnellinen". Ja kuka tietää - Niinistö ehkä yllättää meidät kaikki vielä.
Nämä eivät olleet vain presidentinvaalit - Nämä olivat koko Suomen arvokeskustelut ja rohkenen väittää, että enemmistö - riippumatta siitä, kumpaa ehdokasta he äänestivät - uneksii paremmasta, vapaammasta ja suvaitsevaisemmasta tulevasta, ei vain itsensälaisille, vaan ihan kaikille ihmisille. Myös vaalien jälkeen me kaikki jatkamme kulkuamme eteenpäin tietäen toistemme olemassaolosta. Emme katoa mihinkään. Kiitos!
2.2.12
64. Kaiken väliaikaisuus - myös mokien seuraamusten
Noloimmatkin mokat, kalleimmat virhearvioinnit, ikävimmät elämäntilanteet ovat kaikki väliaikaisia.
Konkreettisesti: Maksoin vuosia sitten ylihinnan kiinteistöstä, arvaamatta saman vuoden taloudellisen romahduksen seurauksia itselleni henkilökohtaisesti. Velkaa itse maksettavaksi kiinteistön myynnin jälkeen jäänee lähemmäs puoli miljoonaa kruunua - n 50 000 euroa. Tottakai se kirpaisee, hitaasti ja ptkään, kuin teelusikkaa vääntäisi avohaavassa. Mutta tämäkin on väliaikaista. Ei muuta kuin askelta toisen eteen, ja pikkuhiljaa velkavuori pienenee. Lopulta tilanne on kuin onkin unohdettu ja arkistoitu elämäni pahimpien mokien mappiin, sieltä sen voi sitten kaivaa esiin, jos ja vain kun kaipaan muistutusta siitä, mistä kaikesta onkaan selvitty.
Konkreettisesti: Maksoin vuosia sitten ylihinnan kiinteistöstä, arvaamatta saman vuoden taloudellisen romahduksen seurauksia itselleni henkilökohtaisesti. Velkaa itse maksettavaksi kiinteistön myynnin jälkeen jäänee lähemmäs puoli miljoonaa kruunua - n 50 000 euroa. Tottakai se kirpaisee, hitaasti ja ptkään, kuin teelusikkaa vääntäisi avohaavassa. Mutta tämäkin on väliaikaista. Ei muuta kuin askelta toisen eteen, ja pikkuhiljaa velkavuori pienenee. Lopulta tilanne on kuin onkin unohdettu ja arkistoitu elämäni pahimpien mokien mappiin, sieltä sen voi sitten kaivaa esiin, jos ja vain kun kaipaan muistutusta siitä, mistä kaikesta onkaan selvitty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)