Keittiön pöydän ääressä, teetä juodessa ystävien ja perheeni kesken, keskustelu kääntyi johonkin ikävään asiaan, en enää edes muista mihin. Tuohduin kovasti ja huomasin, että vaikka kuinka yritin lopettaa asiasta vaahtoamisen, se oli hyvin hankalaa. "Puhutaan jostain mukavasta, jostain ihanasta" huusin puolileikilläni, "Mitä ihanaa maailmassa on? Unikoita, ruiskukkia" keksin, ja jatkoin paniikinomaista höpöttämistä: "Ihania niittyjä, joilla syvänpunaisia unikkoja ja sinisiä ruiskukkia..."
Vaikken tosissani yrittänytkään vaikuttaa mielialaani millään mielikuvameditaatiolla, huomasin, että ihan vain leikilläänkin iloisten ja kauniiden asioiden muistelu toimii. Kun puhuin unikoista ja ruiskukista, näin sieluni silmin tuulessa aaltoilevan niityn ja muistin viime juhannuksen, kun pysäytimme auton tienvarteen ja lähdimme poimimaan niittykukkasia. Mieleni ei enää ollut täynnä pelkkiä negatiivisia mielikuvia, vaan nyt läsnä oli myös tuo kaunis paikka, avoin, aurinkoinen, jossa saatoin hengittää vapaasti. Oli helpompaa jatkaa todellisuudessa, siellä keittiön pöydän ääressä juttelemista ilman turhaan pitkittynyttä kiukun kihinää. Olin löytänyt oman "Happy Placeni".
Vuoden 2011 aikana etsin onneani. Se tapahtuu silmät avaamalla, sillä elämä on täynnä ihania asioita, joka päivä. Odotettavissa on ilman muuta todella rankkoja päiviä, jolloin on varmasti hyvinkin haastavaa olla kiitollinen yhdestäkään asiasta. Mutta niinäkin päivinä on aina jotain, enkä tänä vuonna suostu menemään nukkumaan yhtenäkään päivänä löytämättä sitä yhtä pientä onnenmurusta.
Tarkoituksena on, että lopulta tästä blogista löytyy vähintään 365 syytä olla onnellinen.
